Runojani ja ajatuksiani
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Siivet kevääseen
pärähti lentoon
siivet huusivat
villiä lupausta
sirkutus sorisi
taas pihlajassa
valo syttyi
sydämeni nurkkaan.
Kevään säde
Lintuparvet kujertaa
pihapuissa elämää
oksilla iloa ja riemua
yli korkeiden kattojen
liitävä naakkaporukka
villinä ja varmana
koivun ohuella
niin hauraalla varrella
levähtää nälkäinen talitintti
räkättirastas rupattelee
tyylikkäänä seisoo
katolla harjalla kurkottelee
varisherrat hepsankeikkana
lumessa arvokkasti tarpovat
varpaat peräkkäin kulkevat
katson hymyillen ylöspäin
tunnen onnentunteen
auringosta saapuvan säteen.
Elämän kiemuroissa
juostessa heiluvat
villi iloinen ponnari
liian pitkä otsatukka
pinnit vai soljet
kankainen röpelökoriste
kukat tai perhoset
vaiko pampulat
kiharoita vain latvoihin
tai korkkiruuvit
sydämen aarteet
ihanat tuoksuruohikot
heräävät kukkapenkit
koivujen katveessa
auringonsäteen hyväily
kalpeilla kasvoillaan
penkillä yksinäinen
nainen kukkahattupäinen
tuulen hento iltapäiväleikki
hapuilee hennoilla rypyillään
muistojen hauraat helmet
kaulaansa juuttuneet
ilonsa lähteet ikuiset
yli äyräiden kuohuneet
ajatuksensa kiemurat
kuristusotteeseen kiertyneet
elämän monet mutkat
lukkiintuneet ja suoristuneet.
Kevään kutsussa
Lumen pinnalla
pienten varpaiden
kapeat painaumat
pieniä kinttupolkuja
sinne ja tänne
sikinsokin ja ristiinrastiin
mieleni juoksee
jo kesänurmelle
etsimään neliapilaa
kiiruhtaa taas kauas
taaksepäin
huolettomiin päiviin
pyytää hymyillen
paikkaa kärryissä
maitolaiturille asti
pää nyökkää ja antaa luvan
vain istua, nauttia ja olla
toiselle mieluisana vaivana.
Ajelehtivat ajatukset
ajelehtivat sinessä
tuuli maalaa hyräillen
uusinta taideteostaan
ottaa väriä tottuneesti
kuin taiteilija kankaalleen
vetää viivoja ja
pyörittelee palloja
sommittelee maisemaa
asettaa kevättä taivaankansille
aina aamun sarastuksesta
auringonlaskuun asti
jokaikisellä tuulahduksella
syntyy aina uudenlaista
värileikki leviää hehkuen
hiljallee yli kattojen matkaten.
Aukeva ikkuna
hiljaa aukeaa
aurinko kylvettää
harmaata huonetta
valonsäde silittää
silein sormin
suoristaa sametiksi
sydämen rypyt
tuulen lempeät sanat
avaavat ilon hanat
mielen liikkeet
kieppuvat kärrynpyöriä
kuin silloin lapsena
ajelevat karusellissa
huumaantuneena
vapauden tunteesta
tukka liehuen sekaisena
kikattaen ilman aihetta
hangella jo hennosti vihertää
sen alla kun on uutta elämää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)