Silmissäsi sateen varjot
poskillasi kuivunut joki
ihollasi elämän viivat
huulillasi rakkauden jano
ja kuinka minä kaipaankaan
jokesi rantaa vaeltaa
kasvojasi koskettaa
ja vettä sinulle ojentaa.>
Lähden löytämään
tämänpäiväisen
kauneusannokseni
otan silmilleni
kesäiset onnenlasini
hymyillen kuljen
kiinni nappaan
sydämeen hengitän
hetken pysäytän.
Kerro minulle
sydämesi muurista
sen rakosista kurkistavista
kuivista heinänkorista
hehkuvista ruusuista
niiden tuoksusta
vasten kylmää ja kovaa
röpelöistä kivimuuria.
Kerro siitä ajasta
kun minä niiden tuoksussa
istuin sinun kainalossa
suurten puiden suojassa.
Salaisuus verhonani
unieni takana satama
pieni vajani kallioluodolla
mereltä raikkaasti tuulee
puhdistaa tunkkaista ilmaa
liikuttaa tunteiden aavoja
kaipuun kömpelö käsi
hiljaa olkapäätäni koskettaa
siihen sormilla jotain raapustaa
ja minä tartun siihen
puristan sormenjälkeni
karistan kaipuun kivun.
Sinun sinisten silmiesi
hiljainen kuiskaus
kuin ohi liitävä pikkulintu
sirkuttaa käsittämättömiä
vierasta kieltä minulle
on hetkessä kaukana poissa
liitää sinitaivaan pilvissä
liittyy samanlaisten joukkoon
rohkein siivin lentää pois
ja se on minulle tänään
näkymätön kesämaisema
vielä astumaton polku
vanha talo metsän reunassa
jonka narisevalle ovelle en uskalla
enää iltamyöhään koputtaa
kukka, jonka kasvun kohinaa
en edes jaksa yrittää kuulla
se on hetki joka hukkuu hetkiin
se on kuin arka henkäys
jota et uskalla päästää irti
antaa silmiäni tavoittaa.
Mieleni laineet
pärskyvät pyörteet
kohti rantaa
villeinä syöksyvät
suuri on meri
ja vahva sen valta
tukeva sen päätös
kipeä sen syvyys
sydämeni pirtää
sinusta kuvaa
veden pintaan
aurinko maalaa
tuuli liikuttaa
kuvasi hajottaa
värit häivyttää
vain musta meri jää.
>
Kuinka monta runoa
pitää kirjoittaa
ennen kuin uskaltaa
sen ääneen sanoa
mielen uumenia
penkoa ja ravistella
pestä ja kuivata
silittää ja päälle laittaa
liidellä juhlasaleissa
prinsessana kukkamekossa
vanhoissa saappaissa
ja uskoa vielä olevansa
se nuori nainen ihana
se yksi ja ainoa maailmassa
sydämen valloittaja
seistä sydämensä korokkeella.
Kyynelsilmin mä kuiskasin
nyt ilonhetken löysin
sen sydämeeni talletin
sinulle hymyni lahjoitin
kättäsi hellästi puristin
kauneuden tunnistin
menneet hetkeksi unohdin
polkua iloissani säntäsin
marjat koriini nappasin
sinun sydämesi kohtasin.
Takaa kaislaverhon,
lahdista ja luodoista
aavalta ja poukamasta
rannoilta ja rantakiviltä
venevajoista ja taloista
meren aaltojen harjoilta
tyrskyistä ja putouksista
kannoin ajatusta sinusta.
Kuun valossa sousin
niskassa valon tunsin
aavoilta ajautui aavistus
lämmöstäsi lohdutus.
Sydämeni salainen kärrytie
kulkee halki tuulisen rannan
yli sortuvan sillan, surujen saareen
päätä huimaavan tien kaarteen
ohi rikkinäisen sillankaiteen
missä pieni lampi valoaan loistaa
kutsuu minut rantaan kahlaamaan
laittamaan taas jalat tulevasti pohjaan
että oppisin taas onnesta nauramaan
jokaikistä kukkasta tarkastelemaan
kuin pikku tyttö pihalla kikattamaan
ja lintujen kanssa kesää laulamaan
puiden juurissa kaksin käsin roikkumaan
kun nurkat natisee, alkaa tuulemaan
heinän korsi hiuksissani tanssimaan.
Ei näillä jaloilla
oteta pitkiä askeleita
eikä kiivetä puihin
ja kuitenkin
sinua kohti hyppelen
juoksen vastaan
ja odottaessa
nousen korkealla
kurotan käsiäsi kohti
kiipeän kivelle, että
näen sinut hyvin
syliisi turvaan heittäydyn.
Sydänportti,
ajatusten kultaa
sinulle avautuu
kun kaunis
pieni ajatus
siihen nojautuu.>