Vedet välillämme

Solisee hyiset purot
sillalla kylmä istua
vaeltaa unelmissa
ajatella kaikkea kaunista

kohdata sydämen kipua
kuinka tuli suuret
julmat ja kohisevat vedet
välillemme myrskyämään

en voi pienellä lautallani
enää luoksesi purjehtia
unissa istua laiturilla
kuunnella aaltojen puhetta

tiirailla lokkejen liitoa
antaa kyyneleiden kuivua
lämpöisessä tuulessa
halata hellästi laiturilla.
>

Tunnetta vastaan

Tunnen kuinka suloiset silmäsi
lepäävät hellän hetken ihollani

kuin kevään hento ensi säde
tunnustelee varoen nurmea

lämmittää nuutunutta maata
herättää hiljalleen henkiin

hakien kesän hyväilevää lämpöä
kylmiin tummiin syyspäiviin

etsien kättä paleleviin käsiisi
valoa mustuvaan mieleesi

ja puhaltaen huurteisen joen pinnalle
jäät sulattavan henkäyksen

huomaten joen takaa lehahtavan
palelevan pikkulintuparven

tai kysyen kuinka kukaan uskaltaa
taistella talven valtaa vastaan

kerätä voimat ja luopua rakkaastaan
syntyä uudestaan tunnetta vastaan.

Talvi

Heitä vaan pitsisi
anna sen hulmuta
huntuna kaiken ylle

olet kaunista hetken
hämmästytät puhtaudellasi
mustan maan masentamat

mutta sydämessäni syvällä
sykkii vihreys ja valo
monien värien kaunis kirjo.

Olet kotini

Sinun silmäsi
on välke mereni

huokauksesi
liike aaltojeni

kaunis hymysi
valaiseva majakkani

sinun sanasi
tyyni laituripaikkani

vahva halauksesi
määräsatamani

lämmin hyväilysi
takka pienen mökkini.

Unen aika

Unenhiljainen yö
ikkunan takana

ja sinä naurat
kuin räjähtävä ilotulitus

minä ihmettelen
päätäni kallistelen

mielessä pyörii sanoja
katse kiertää huoneessa

henkarissa puhdas yöpaita
on unen kultainen aika.

Kauniimpiin ajatuksiin

Katulamppu heijastaa
oksien välistä valoaan
lohduttaa yksinäistä
syysillaan apeaa kulkijaa

miksi tuo rehevä vaahtera
ei halua riisua pukuaan
aina vaan kauniina loistaa
punaisessa rimpsumekossaan

kuvittelen kesäisen auringon
ja rannan kuuman hiekan
perhosen keveän liitelyn
melkein kuulen sen kikattelun

kuulen lasten kirkuvan
lokkien innoissaan raakkuvan
aaltojen kesäisen kohinan
rantakalliossa kaikuvan

havahdun tähän hetkeen
näihin maahan liimaantuviin
keltaisiin painuneisiin lehtivainajiin
ja sukellan taas kauniimpiin ajatuksiin.

Mahdotontako?

Jos minä osaisin piirtää
uneni sinulle tauluksi

hakea linnut kaukomailta
käteni vapailla vedoilla kotiin

kutsua kukkasia koristautumaan
taivaanrantaa avautumaan

herättää suruun kuolleet puut
heittää mieleni väriä oksille

ja haaveistani kirjoittaa
kultareunaisen kuvakirjan

lähettää perhosen lentoon
kun sinä sen siipiä ihailet

tai pysäyttää lumisateen
kun sinun käsillesi tulee kylmä

niin sinä minut syliin poimisit
kuin metsämansikan hangesta

minä sinut silmilläni lämmittäisin
vain katseella sulattaisin lumen.>

Suljettu ikkuna

Niin kuin lehti liikahtaa
hento oksa vavahtaa
kun tuulen käsi sitä taputtaa

minäkin taas laskeudun
alas sumujen tornista
en putoa mutta vapisen

uni tarttuu puserooni
paukauttaa ikkunan kiinni
ajatukseni virtaavat sinuun.

Lohtu

Minä kirjoitan sinut taas
pois sydämeni reunoilta,
pudotan niihin laaksoihin
joista kerran itkien nousit

ja kuitenkin sinä ponnistat
kiipeät yhä uudestaan ylös asti
aina yhtä varmoin, tukevin jaloin
yhtä vahvoin, vaikka hellin käsin

ja kun tulee yön pimein hetki
etkä näe enää tuttua polkuasi,
minä kannan sinua sydämelläni
hellästi hyräilen, lohtua laulaen.

Sanojen sydämiä

Minä pudotan sinut taas
näille sekaville kirjaimille

piirrän sanoistasi lauseita
kieritän lauseistasi sydämiä


ja minä maalaan hymyistäsi
ikuisesti elävän maisemataulun

askeleistasi teen musiikkia
äänestäsi kauniin onnenlaulun


ja sinä koputat tietämättäsi
kaikkein haurainta kotiovea

liian hiljaa aralla rystyselläsi
minun kuulla äänessäsi vapina

ja nähdä silmistäsi sanoja
joita ikinä et uskalla sanoa.