Siivet kevääseen

Lintuparvi
pärähti lentoon

siivet huusivat
villiä lupausta

sirkutus sorisi
taas pihlajassa

valo syttyi
sydämeni nurkkaan.

Kevään säde

Lintuparvet kujertaa
pihapuissa elämää
oksilla iloa ja riemua

yli korkeiden kattojen
liitävä naakkaporukka
villinä ja varmana

koivun ohuella
niin hauraalla varrella
levähtää nälkäinen talitintti

räkättirastas rupattelee
tyylikkäänä seisoo
katolla harjalla kurkottelee

varisherrat hepsankeikkana
lumessa arvokkasti tarpovat
varpaat peräkkäin kulkevat

katson hymyillen ylöspäin
tunnen onnentunteen
auringosta saapuvan säteen.

Elämän kiemuroissa

Saparot vai letit
juostessa heiluvat

villi iloinen ponnari
liian pitkä otsatukka

pinnit vai soljet
kankainen röpelökoriste

kukat tai perhoset
vaiko pampulat

kiharoita vain latvoihin
tai korkkiruuvit


sydämen aarteet
ihanat tuoksuruohikot

heräävät kukkapenkit
koivujen katveessa

auringonsäteen hyväily
kalpeilla kasvoillaan

penkillä yksinäinen
nainen kukkahattupäinen

tuulen hento iltapäiväleikki
hapuilee hennoilla rypyillään

muistojen hauraat helmet
kaulaansa juuttuneet

ilonsa lähteet ikuiset
yli äyräiden kuohuneet

ajatuksensa kiemurat
kuristusotteeseen kiertyneet

elämän monet mutkat
lukkiintuneet ja suoristuneet.

Kevään kutsussa

Lumen pinnalla
pienten varpaiden
kapeat painaumat

pieniä kinttupolkuja
sinne ja tänne
sikinsokin ja ristiinrastiin

mieleni juoksee
jo kesänurmelle
etsimään neliapilaa

kiiruhtaa taas kauas
taaksepäin
huolettomiin päiviin

pyytää hymyillen
paikkaa kärryissä
maitolaiturille asti

pää nyökkää ja antaa luvan
vain istua, nauttia ja olla
toiselle mieluisana vaivana.

Ajelehtivat ajatukset

Pilvenhattarat
ajelehtivat sinessä

tuuli maalaa hyräillen
uusinta taideteostaan

ottaa väriä tottuneesti
kuin taiteilija kankaalleen

vetää viivoja ja
pyörittelee palloja

sommittelee maisemaa
asettaa kevättä taivaankansille

aina aamun sarastuksesta
auringonlaskuun asti

jokaikisellä tuulahduksella
syntyy aina uudenlaista

värileikki leviää hehkuen
hiljallee yli kattojen matkaten.

Aukeva ikkuna

Kevään ruusuverho
hiljaa aukeaa

aurinko kylvettää
harmaata huonetta

valonsäde silittää
silein sormin

suoristaa sametiksi
sydämen rypyt

tuulen lempeät sanat
avaavat ilon hanat

mielen liikkeet
kieppuvat kärrynpyöriä

kuin silloin lapsena
ajelevat karusellissa

huumaantuneena
vapauden tunteesta

tukka liehuen sekaisena
kikattaen ilman aihetta

hangella jo hennosti vihertää
sen alla kun on uutta elämää.